Naudanverta ja yhteiskuntakritiikkiä

Henna-Riikka Halonen: Tag Line

Henna-Riikka Halosen teos Tag Line on mukana kotimaista nykytaidetta esittelevässä näyttelyssä. Kuva: Saana Koivisto

Kuntsin modernin taiteen museossa on nyt esillä Suomen taiteilijain 113. vuosinäyttely, TAITEILIJAT 2008, jossa voi käydä ihailemassa kotimaisen nykytaiteen helmiä.

Suomen Taiteilijaseuran perinteisten vuosinäyttelyiden tarkoituksena on aina esitellä sen hetkistä taidekenttää. Näyttelyitä järjestetään joka toinen vuosi eri paikkakunnilla.

— Yleensä nämä näyttelyt painottuvat Helsingin alueelle, mutta nyt haluttiin levittäytyä. Kuntsi on ollut avoinna vasta helmikuusta 2007, joten aikaisemmin täällä ei ole edes ollut mahdollisuutta järjestää tällaista tapahtumaa, amanuenssin viransijaisena toimiva Pamela Andersson kertoo.

Tilaisuus on Vaasassa huomattu, ja näyttely on herättänyt kosolti mielenkiintoa. Kävijöitä on riittänyt kaikista ikäluokista.

— Heti avajaisten jälkeen on joka päivä ollut vähintään yksi koululaisryhmä kierroksella. Palaute on ollut positiivista, sillä jokaiselle on aina löytynyt jotakin omaa, Andersson kertoo.

Taiteilijat 2008 -näyttelyssä on esillä runsaasti teoksia, jotka on tehty eri tekniikoita käyttäen. Mukana on niin valokuvia, installaatioita, videoteoksia kuin yksi naudanverellä tehty maalauskin. Lähes 600 taiteilijaa tarjosi teoksiaan näyttelyyn. Taiteen asiantuntijoista koostuva jury valitsi yli 1600 työn joukosta noin 100 teosta nähtäväksi.

— Hakijoiden suuresta määrästä huomaa, että esittelyfoorumit ovat tärkeitä. Taiteilijoilla on halua osallistua ja saada töitään esille. Silti pitää muistaa, että jury on valinnut nimenomaan teoksia, ei taiteilijoita, tähän näyttelyyn, Andersson painottaa.

Suuri osanottajamäärä kertoo myös kovasta tasosta. Taitelijat 2008 -näyttelyn kiinnostavinta antia ovat installaatiot ja videoteokset. Erityisesti Kaija Pavun video Siis mulla ei oo yhtään kivaa paitaa tarkastelee hauskalla tavalla turhamaisuutta ja epäkiitollisuutta toisten ihmisten työtä kohtaan.

Absurdia taidetta

Näyttelyssä on mukana muutamia ilmastonmuutosta, luonnon tilaa ja yhteiskunnan epäkohtia käsitteleviä teoksia, mutta minkään varsinaisen teeman ympärille ei näyttelyä ole koottu. Tästä johtuu, että monet teokset ovat lähinnä hämmentäviä ja jäävät etäisiksi, sillä niiden takana piileviä ajatuksia ei hoksaa. Ne näyttelyn työt, joiden taustoja taiteilijat ovat itse vähän valottaneet, puhuttelevat enemmän tavallista taiteen katsojaa.

Useat taiteilijoista ja heidän luomuksistaan ovat yleisölle uusia ja ennalta tuntemattomia. Jos sisäänpääsymaksulle haluaa kunnolla vastinetta, kannattaa osallistua yleisöopastuskierrokselle, joita järjestetään torstaisin ja sunnuntaisin. Perjantaisin voi jokainen tosin käydä ilmaiseksi sivistämässä itseään ajankohtaisen taiteen parissa.

Jos johonkin työhön ihastuu erityisesti, voi uniikkia taidetta ostaa opiskelijakotiin ihan käypään hintaan.

– Kaikki työt ovat myytävänä. Taiteilijat ovat itse hinnoitelleet teoksensa, ja niiden hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä reiluun kymmeneen tuhanteen euroon, Andersson kertoo.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.